tiistai 1. marraskuuta 2011

13. Tulimyytit -opetuskokeilu

TULIMYYTIT
Kati Laaksonen ja Tinja Heimo

Kuvataiteen tunti 1,5 h
Lähtökohtana ovat tulensyntymyytit eri kulttuureista. Myytit kuuluvat Logomon Tuli on irti! -näyttelyyn. Työskentelyvälineinä valmiiksi tulostetut tulensyntymyytit, akvarelliliidut + sopivat paperit ja siveltimiä.
Oppimistavoitteet:
· oppilaan ymmärrys kulttuurien välisistä yhtäläisyyksistä ja toisaalta eroista kasvaa; tuli on tärkeä elementti jokaisessa kulttuurissa, mutta kulttuurien erilaisuudesta johtuen kertomukset ovat toisistaan poikkeavia
· oppilaan kuvallinen ilmaisu harjaantuu; sanallinen ajatus → kuvallinen ajatus
· oppilas harjoittelee käyttämään luonnostelua apuvälineenä pohdinnassa ja suunnittelussa
· oppilaan arvostus toisen ideoita kohtaan kehittyy ryhmätyössä

1. Otetaan oppilaat vastaan luokan ovella ja jaetaan heidät noin kolmen hengen ryhmiin. Luokassa on hämyinen tunnelma vaikkapa kynttilöiden avulla luotuna.
VIRIKE: Ope lukee suomalaisen tulen syntytarinan samalla piirtäen taululle tarinan tärkeimmät kohdat: alun, keskikohdan ja lopun (vrt. Kylli-täti)
OHJEISTUS: ”Luette nyt ryhmittäin myytistä, joka kertoo tulen synnystä eri kulttuurissa. Lukekaa kertomus rauhassa. Voitte sitten pohtia ja keskustella ryhmässä, mitä tarina teidän mielestänne tarkoittaa ja mitä ajatuksia se herättää. Jokaisella on käytössä myös paperia ja liitu, tehkää luonnoksia ja piirroksia tarinasta.” Ohjeet lyhyesti myös taululla, josta oppilaat voivat käydä tarkastamassa työvaiheet ja aikataulun.



2. Luetaan ryhmittäin tulensyntytarinoita ja pohditaan, mitä niistä ymmärretään sekä keskustellen että luonnostellen. Ryhmissä mietitään, kuka kuvittaa minkäkin kohdan.
OHJEISTUS: ”Olette nyt lukeneet kertomuksen sekä keskustelleet siitä ja tehneet vähän luonnoksiakin. Nyt tehtävänne on kuvallistaa kertomus, eli teette ryhmässä kolme pientä teosta, jotka kuvaavat lukemanne tarinan tärkeitä kohtia. Ne ovat alku, keskikohta ja loppu. Tunnin lopuksi esittelette muille oppilaille tarinan tekemienne kuvien avulla. Käytössänne on akvarelliliidut. Muistakaa työskennellä huolellisesti ja puhdistaa käyttämänne siveltimet ja vesipurkit.”
Haluttaessa voidaan käyttää muitakin välineitä tai tarjota vaihtoehtoja useammista välineistä. Välineiden kannattaa kuitenkin olla oppilaille entuudestaan tuttuja, koska uuden tekniikan opetteluun ei ole kauheasti aikaa.


3. Työskentelyä ja siivoamista
4. Myyttien esittely ryhmittäin: näytetään muille oppilaille kuvat, jonka jälkeen muut kuvailevat myyttiä kuvallisten töiden perusteella. Tämän jälkeen ryhmä kertoo itse myytistä ja siitä, miksi he ovat tehneet sellaiset työt.
5. Keskustelua ja kysymyksiä; miksi tulesta on olemassa syntytarinoita, mitä muuta tulesta tiedät yms.
6. Kerrotaan tulevasta Tuli on irti -näyttelyvierailusta ja katsotaan kuvia näyttelystä)
Tehtävää voi varioida vaikkapa äänimaiseman tai performanssin avulla: kuvallisen tuotoksen lisäksi ryhmät suunnittelevat tulensyntymyytistään esityksen, jossa saa vain ääntelehtiä muttei puhua.


Näyttelyvierailu Logomoon: Tuli on irti! 1,5 h

1. PAJASSA: Alkuanimaation jälkeen linkitys edellisen tunnin tulensyntymyytteihin ja yleistä keskustelua tulen ja ihmisen yhteisestä historiasta (15 min)
2. Tehtävänanto: ryhmille (n. 3-4 oppilasta) jaetaan kuvakortit, joissa kussakin on yksi näyttelykohde kuvattuna ja siihen liittyviä kysymyksiä. Oppilaat saavat 25 min aikaa kierrellä näyttelyssä ja ETSIÄ KUVASSA OLEVA KOHDE JA TUTUSTUA SIIHEN NIIN HYVIN, ETTÄ VOIVAT ”OPETTAA” SIITÄ TÄRKEIMMÄT ASIAT MUILLE RYHMILLE (huom. myös opetustaulut).
· Alkuanimaatio: Miten tuli on liittynyt ihmisen historiaan ja ihmiskunnan kehitykseen eri aikoina?
· Seppä: Miten seppä hyödyntää tulta työskennellessään? Millaisia esineitä seppä voi valmistaa?
· Tulisijat: Miksi ja miten tulta on hyödynnetty kuvan osoittamissa kohteissa eri aikakausina?
· Tiirikkalankatu (keskustelu vasta ”palon jälkeen”): Mitä palo on saanut aikaan ympäristössä; mikä on muuttunut? Käytä kaikkia aistejasi tunnustelussa. Mitä Turun palosta pelastetut esineet kertovat omistajistaan? Mitä itse pelastaisit tulipalosta?
· Sammutusvälineistö: Miten eri aikoina on sammutettu tulipaloja?
· Turun palo -animaatio: Mistä palo sai alkunsa? Miksi palo levisi niin nopeasti ja niin laajalle alueelle? Mitä tuttuja paikkoja (koti, koulu, muut) näet? Voisiko nykypäivän Turussa sattua yhtä tuhoisa tulipalo, miksi/miksi ei?
· Tulen tekeminen: Kuvaile erilaisia tulentekovälineitä ja niiden käyttöä (voit vaikka verrata nykypäivän välineisiin). Osaatko tehdä tulta näiden avulla? Saatko aikaiseksi kipinän?
3. 25 min kiertelyn jälkeen palataan pajaan ja jututetaan oppilaita: mikä on ollut kiinnostavaa, kivaa, tyhmää, tylsää, jännittävää… (5 min)
4. Lähdetään kiertämään yhdessä oppilaiden etsimiä kohteita, joissa pysähdytään lyhyesti. Ryhmät kertovat mieleen tulevat asiat ja ope komppaa, jotta tärkeimmät pointit tulevat ilmi (30 min)
5. 15 min aikaa kierrellä vielä vapaasti ja tutustua tulen ihmeellisyyksiin


Tulensyntymyytit opetuksen tueksi (Logomon näyttelytekstit)
Etelä-Afrikka: Etelä-Afrikan sani -kansan tarinoissa kerrotaan tulen strutsista, joka piti tulta piilossa siipensä alla. Viekas runoilijasirkka narrasi strutsia levittämään siipensä, jolloin sirkka pääsi sieppaamaan tulen ja karkaamaan sen kanssa matkoihinsa.
Pohjois-Amerikka: Navajo-intiaanien mukaan juonikas kojootti varasti Tulivuorelle kätketyn tulen huijaamalla sitä vartioivia hirviöitä. Kojootti kiinnitti häntäänsä nipun oksia ja sytytti ne palamaan. Sitten se juoksi tuli hännässään alas vuorelta ja jakoi tulen heimolleen.
Etelä-Amerikka: Amazonin jokialueen intiaanit Brasiliassa uskovat, että jaguaari pelasti erään pojan kuolemanvaarasta ja vei tämän luolaansa asumaan. Siellä poika näki jaguaarin laittavan ruokaa tulella. Poika pakeni luolasta mukanaan kuumia hiiliä ja vei ne heimolleen, joka oppi käyttämään tulta ruuan valmistukseen.
Suomi: Suomalaisissa tarinoissa tulen tekijä on Ukko ylijumala, Väinämöinen tai seppä Ilmarinen, joka iski tulen alas taivaista salaman muodossa. Tulen kipinä putosi taivaasta alaspäin aina alkumereen asti. Meressä kipinän nielaisi siika. Ihmiset pyydystivät tämän tulikalan ja saivat näin tulen haltuunsa.
Kreikka: Kreikkalaisen jumaltaruston mukaan ylijumala Zeus ei halunnut antaa tulta Prometheuksen suojelemille ihmisille. Ovela Prometheus meni varkain seppäjumala Hefaistoksen pajaan. Sieltä hän otti mukaansa hehkuvan kekäleen, piilotti sen onton putken sisään ja toi tulen ihmisille.
Oseania: Karoliinien saariryhmällä tuli liitetään viekkaaseen juonittelijaan Olofatiin, joka oli taivaan jumalan ja kuolevaisen naisen poika. Tarinan mukaan nuoruudessaan Olofat varasti tulen taivaasta ja antoi sen ihmisille. Apunaan hänellä oli lintu, joka kantoi tulen nokassaan alas maahan.
Mongolia: Erään tarinan mukaan Buddha Sakyamuni loi maailman. Hän lävisti merestä löytämänsä sammakon nuolella, jossa oli puuvarsi ja metallikärki. Sammakon suusta pursusi tulta ja peräpäästä vettä. Buddha heitti sammakon päälle kultaista hiekkaa, josta muodostui maa. Näin saivat alkunsa vesi, maa, puu, metalli ja tuli.
Pohjois-Intia: Pohjoisintialaisen myytin mukaan tuli piiloutui bambunvarren sisään hävittyään taistelun vettä vastaan. Ovela heinäsirkka näki sattumalta tulen kätkeytymisen ja kertoi tietonsa apinalle. Nokkela apina keksi, kuinka tulta voitaisiin käyttää. Tilannetta tarkkaillut ihminen kuitenkin ryösti tulen apinalta itselleen.

Persia: Zarathustralaisen uskonnon kaksi luojajumalaa olivat hyvä Ohrimad ja paha Ahriman. Ohrimad loi maailmaan kauneutta, kirkkautta, valoa sekä tulen. Ahriman taas pilasi Ohrimadin työt lisäämällä niihin jotain pahaa. Tuleen hän loi savun, joka kiusaa ihmisiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti